Julkaistu 16.06.2016 0          

Taukoliikunta tavaksi

Taukoliikunnan eli elpymisliikunnan tavoitteena on ennaltaehkäistä päivittäisessä työssä ilmaantuvia yksipuolisten työasentojen aiheuttamia lihasjännityksiä sekä niistä aiheutuvaa lihasten väsymystä. Yksipuoliset työasennot voivat esiintyä fyysisesti kevyessä toimistotyössä tai vaativammassa ruumiillisessa työssä. Pienikin palauttava liikunta on hyväksi lihaksille, tukikudoksille sekä myös mielelle. Intensiivisen näytön katselun tai muun pitkäkestoisen passiivisen työn vastapainona on pieni hetki liikunnan muodossa hyväksi myös luovuudelle.

Taukoliikunnalla on myös positiiviset vaikutukset kehon rasva- sokeriaineenvaihduntaan. Tuolilta ylös nouseminen ja vähäinenkin fyysinen aktiivisuus ovat keholle viesti – HEREILLÄ OLLAAN. Vähäinen liikunta-aktivisuus työpäivän aikana eli inaktiivisuus viestittää keholle, etteivät lihakset tarvitse ravintoaineita energian tuottoon. Verenkierron ”imuri” entsyymit, jotka siirtävät rasvat lihassolujen energiaksi, aktiivisesti heikentyvät. Tästä on seurauksena rasvan jääminen verenkiertoon ja sen varastoituminen rasvakudokseen. Keho on silloin siirtynyt varastointitilaan. Pitkän aikavälin seurauksena inaktiivisuudesta on elimistön rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriintyminen.

Työn tauottaminen kerran tunnissa mikrotauoilla olisi suositeltavaa. Mikrotaukojen yhteydessä tulisi tehdä helppoja yksinkertaisia liikkeitä yksipuolisten työasentojen vastapainoksi. Taukoliikkeissä oleellista on liikkeiden pumppaava luonne, lihasjännitys - lihasrentoutus. Pumppaavien liikkeiden avulla parannetaan lihaksen verenkiertoa, jolloin lihas saa happea ja kuona-aineet poistuvat lihaksesta. Lihaksen aineenvaihdunta paranee, jolloin lihaksen toimintakyky säilyy tehokkaana. Toimintakykyinen lihas ei ole jännittynyt ja lihasväsymystä ilmenee vähemmän.

Taukoliikunta ei ole hikijumppaa vaan lähinnä pieni virkistymis- ja palautumishetki työn lomassa. Tarkoituksena on edistää omaa hyvinvointia lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä. Taukoliikunnan tulisi olla henkilölle itselle sopivaa ja liikkeiden postiviinen vaikutus tulisi tuntua heti eli liikkeiden tekeminen tulisi tuntua miellyttävältä ja helpolta.

Taukoliikuntavaihtoehtoja ovat:

• mini/mikrotauko, jolloin keskeytetään hetkeksi työ nousemalla ylös tuolista/ ojentautumalla hankalasta työasennosta/kävely kopiokoneelle/työkaverin luo tms. samalla olkapäiden pyörittelyä/hartioiden ravistelua/kevyttä vartalon/raajojen venyttelyä. Kestoltaan mini/mikrotauko on ½minuutista muutamaan minuuttiin ja se olisi hyvä toteuttaa vähintään kerran tunnissa.

• oma taukojumppa, jolloin pyritään aktivoimaan niitä kehon osia, jotka jännittyvät, kiristyvät tai ovat passiivisia omassa työasennossa esim. näyttöpäätetyössä on hyvä nousta seisomaan, liikkua hieman ja avata samalla rintakehää levittämällä kädet auki ja hengittämällä muutamia syviä sisään-ulos hengityksiä, pään kevyet liikkeet eri suuntiin, olka-hartiaseudun pumppaavat liikkeet jne. Oma aloitteista taukojumppaa olisi hyvä tehdä muutamia kertoja työpäivän aikana esim. jokaisen kahvitauon ja ruokatauon välissä. Kestoltaan oma jumppa voi kestää 3-10 minuuttia jokaisen oman tuntemuksen ja tilanteen mukaan.

• taukojumppa on usein ohjaajan johdolla toteutettu useamman työntekijän yhteinen virkistystuokio. Jumppa suoritetaan yleensä muussa tilassa ja on liikkeiltään ja kestoltaan monipuolisempi kuin oma jumppa. Yhteisissä taukoliikunnoissa käytetään usein välineitä esim. keppiä, kuminauhaa, palloa yms. Jumpan ohjaajana voi olla ammattihenkilö esim. työfysioterapeutti tai ohjaajana voi toimia yksi työntekijöistä. Taukojumpat voidaan aloittaa työterveyshuollon aloituksella, jolloin työfysioterapeutti käy 1-3 kertaa ohjaamassa työntekijöitä ja antaa kirjallista materiaalia oma jumppaamisen tueksi.

• taukorentoutus – mindfulness tuokio, jolloin yksin tai ryhmässä keskittyen esim. syvähengittämisen, rentoutusharjoituksen ja tietoisen ajattelun kautta annetaan keholle ja mielelle palauttava tuokio - lyhyt irtiotto työrutiineista

Taukoliikunnalla on runsaasti hyviä vaikutuksia keholle, mielelle ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Taukoliikunta kannattaa ottaa mukaan työpäivään itselle sopivalla tavalla. Palauttava aktiivisuus lisää yksilön hyvinvointia ja parantaa henkilön työtulosta. Taukoliikunta ei vaadi paljoa aikaa, on helppoa ja hyötynäkökulmat ovat mahtavat.

Työfysioterapeuttina haastaan kaikki lisäämään omaan työpäiväänsä palauttavia taukoliikkeitä.

LIIKE ON LÄÄKE – EDELLEENKIN!

Auli Iivonen
työfysioterapeutti, NEO Työterveys

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Rockfun Promotions & Agency Oy

Rockfun Promotions & Agency Oy

Juontajapalvelut, Konsultointipalveluja, Mainosspiikkaus, Mediatoimistoja, Ohjelmatoimistoja, Promootiopalvelut, Viestintätoimistoja, Äänimainontaa

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Ravintola Prego

Uimahallintie 2, Kaarina

www.ravintolaprego.fi

KP 60 + 25, R 80, myös kokous-ja catering -palvelut.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa